All good things come to an end

Kuten Nelly Furtadokin lauloi kymmenisen vuotta sitten: "Why do all good things come to an end?". Eli miksi? Olen nyt jo melkein viikon ajan ollut kotona ja olo on tyhjä. Edes puolikasta ruisleipää tai tölkillistä rasvatonta maitoa en ole vielä nauttinut. Tämän tekstin pyrin pitämään lyhyenä, koska runosuoni ei ole sykkinyt kuten Tommy Tabermannilla aikoinaan. Niin ja kerkesinhän mä tehä Andalucialaista perinnetapasta kotonakin jo. Eli pinaattia kikherneillä.

Viime hetkistä jäi mieleen:

• Kaunis Portugalin eteläinen Faron kaupunki, jossa kävimme. Hyvää ruokaa, ei paljon ihmisiä, erikoinen kieli.
  
  
  
  
  
  
  

• Miten jätkät hyvästeli mut viimeisissä treeneissä (pidin myös kiitospuheen heille espanjaksi).

Kävin toisinaan treenien jälkeen syömässä. Tässä 100 % Iberian kinkkua.

Gracias mi amigos.

Kuten sanoin niin pää on aika tyhjä nyt. Pistetään tähän loppuun vielä kuitenkin kaikille, ketkä kiitokset ansaitsevat tästä matkasta.

Thank you alll my co-workers in the hostel. You started to feel like family to me. I will never forget you.

Kiitos kaikille Turun Ammatti-instituutissa etenkin Marille. Kiitos myös EU-rahastoille ja Spain Internshipeille, jotka teitte tärkeää Claude Makelelemaista työtä tämän matkan taustalla.

Suurin kiitos kuitenkin isä ja äiti. Olette aina siinä, kuuntelette ja autatte ja haluatte mulle vaan kaikkea parasta.

Olen puhunut.

Perhettä ja karnevaaleja

No niin rakkaat karvakuonot ja muut nisäkkäät. Siitä on taas tovi vierähtänyt kun viimeksi kirjoittelin. Pahoittelut siitä. Yksinkertaisesti runosuoni ei liiemmin ole sykkinyt Mäkisen pojalla ja on ollut jos jonkinlaista muutakin kiirettä töissä ja muutenkin. Kaikenlaista on kerennyt tapahtua tässä ajassa. Isä ja äiti kävivät, tuli käytyä Cadizin karnevaaleilla ja on tullut myös nyt nähtyä yksi Betisin jalkapallo-ottelu.

Vanhempani saapuivat tasan kaksi viikkoa sitten. Oli upeaa nähdä heitä pitkästä aikaa. Mukanaan he toivat minulle iloisen mielen lisäksi Jenkki-purukumia, sekä vaihtovaatteita. Heti ensimmäisenä päivänä menimme katsomaan Sevillan toisen jalkapallojoukkueen peliä. Betis - Valencia. Peli päättyi Betisin voittoon.

Äiti ja isä heidän hotellinsa vastaanotolla.

Hostellilla käymässä isän kanssa.

Meillä oli hyvät paikat kolmannelta riviltä.

Matsin jälkeen lähdettiinkin kävelemään kohti keskustaa, jossa käytiin vielä sunnuntai-iltana syömässä tapakset, jonka jälkeen olikin vanhusten nukkumaanmenoaika. Viikon aikana söimme hyvin, kiersimme kaikki tarpeelliset nähtävyydet ja joimme halpoja virvokkeita. Vanhempani rakastivat tätä kaupunkia kuten minäkin. Arkkitehtuuri, terassit, iloiset ihmiset ja kaunis sää olivat vanhempieni mieleen. Alle kaksi viikkoa niin näen heidät taas uudestaan.

Äitin kanssa Plaza de Espanjalla.

La Catedral oli säväyttävä sisäpuolelta.

... Kuten myös ulkopuolelta.

Kun vanhempani seuraavana lauantaina lähtivät, oli minun aikani lähteä Cadiziin. Siellä oli tähän aikaan vuodesta se aika kun ihmiset ympäri Espanjaa kokoontuvat juhlimaan pukeutuneena kuka miksikin hahmoksi kaduille ja kuppiloihin. Cadiz on tästä 1,5 tunnin matkan päässä ja pääsimme sinne Laurelinen kyydillä, joka tuli itseasiassa autolla Ranskasta asti tänne muutama viikko takaperin. Yksi syy tähän matkaan oli nähdä ystäväni Aku, joka tosiaan suorittaa omaa työharjoitteluaan Madridissa. Ja näinhän minä ja hauskaa oli. Cadiz on muuten Euroopan vanhin kaupunki.

Ainoa julkaisukelpoinen kuva Cadizista.

Olen myös alkanut etsiä töitä, koska valmistuminen on myös erittäin lähellä. Pistinkin jo kaksi työhakemusta menemään Fuengirolaan suomalaiseen tilitoimistoon. Toivottavasti tärppää. Alle kaksi viikkoa niin olen takaisin Suomessa. Pelottaa ajatella, että enää yksi viikonloppu jäljellä täällä. Tänään täällä juostaan Sevillan Maraton. Kun se loppuu, ajattelin mennä lenkille, tuskin kuitenkaan ihan samaa matkaa juoksen kun maratoonarit.

Puolenvälin krouvi

Moi! Nyt ollaan laskujeni mukaan aika tarkalleen puolessa välissä tätä seikkailua. Ja huh miten aika on vierähtänyt täällä. Tähän postaukseen kerron vähän hyviä ja huonoja puolia Sevillasta ja mistä asioista yleensä työpäivät koostuvat. Mitään sen erikoisempaa en ole tehnyt töiden lisäksi sitten viime postauksen.

Hyvät puolet Sevillassa:

• Rento ja iloinen ilmapiiri. Ihmiset ovat todella mukavia, aurinkoisia sekä iloisia. Iloisuus tarttuu.
• Hintataso. Etenkin elintarvikkeet ovat huomattavasti halvempia täällä. Myös erittäin hyviä punaviinejä saa huomattavasti edullisempaan hintaan kuin Suomesta.
• Sää. Tammikuu takana ja keskimäärin päivisin on ollut noin 16 astetta lämmintä.
• Arkkitehtuuri. Uskomattoman hienoja vanhoja rakennuksia pienillä kutkuttavilla kujilla.

Huonot (tai vähemmän hyvät) puolet:

• Päivärytmi. Vaikka tähänkin on tottunut, että päivällistä syödään aina yhdeksän jälkeen niin minulle sopinee ehkä kuitenkin paremmin suomalainen rytmi.
• Liikenne. On ihme jos kolareilta voidaan välttyä.
• Järjestelmällisyys. Asiat hoidetaan vähän niin ja näin. Vaikka mainitsin hyvissä puolissa rennon ilmapiirin niin kyllä välillä ottaa päähän, kun asioita ei hoideta 100 %.

Työpäivät vaihtelevat päivittäin runsaasti. Joskus autetaan kokkailussa, joskus pidetään turistikierroksia iltapäivällä vieraille. Yleensä kuitenkin aamulla herätessään mennään alakertaan kuulemaan millainen päivä on tulossa. Normaalisti olen aamuisin respassa laskuttamassa asiakkaita, kun he chekkaavat itsensä sisään. Myös check-out tapahtuu aina aamuisin. Minulla on illat usein vapaat, jotta pääsen harrastamaan futsalia mahdollisimman paljon.

Yllä kuva Unicef:in hyväntekeväisyysottelusta, jossa yksi maailman parhaista futsaljoukkueista saapui Madridista pelaamaan Trianaan. Inter Movistar, 10-kertainen Espanjan mestari ja 3-kertainen Uefa Cup-voittaja kohtasi Triana FS:än. Itse en valitettavasti pelannut, koska pelioikeuteni ovat vielä Somerolla eikä niitä ollut järkevää siirtää kahden kuukauden takia tänne.

Ja loppuun vielä ilouutinen! Äiti ja isä saapuvat sunnuntaina tänne ja viettävät melkeinpä viikon täällä Andaluciassa. Heidän hotellinsa on myös aivan nurkan takana mikä on mahtavaa! Hyvää helmikuun alkua kaikille ja halataan kun tavataan!

Paluu Madridista ja alkuviikko

Kun vihdoin pääsin kotiin puolen yön aikaan Sunnuntaina, kaikki kolleegani ja uudet ystäväni tulivat halaamaan ja kyselemään miten matka meni. Kertoivat myös miten innoissaan he olivat saadessaan minut takaisin. Siitä nousi hymy huulille. Melkein heti sänkyyn ja nukkumaan, sillä työt odottivat taas heti maanantaiaamuna. Maanantaina staffipalaverissa kävimme läpi viikon työt ja kävi ilmi, että loppuviikosta on tulossa iso ranskalainen opiskelijaryhmä majoittumaan hostelliimme. Kävi myös ilmi, että minua tarvitaan entistä enemmän iltaisin keittiössä, sillä kokkimme Chung on aloittanut salsa-kurssit, eikä täten pysty joka ilta tekemään ruokaa. Hän luottaa meistä eniten keittiössä minuun. On niistä Ramsayn ja Oliverin kokkiohjelmista jotain hyötyä näköjään ollut hah. Ainoa huono puoli tässä on se, että minunkin pitäisi kolme kertaa viikossa olla illallisaikaan futsalharjoituksissa.

Auringonlaskun aikaan kävimme maanantaina vihdoin myös tässä suomalaisesta puusta tehdyssä varsin uudessa maailman suurimmassa puunähtävyydessä Las Setasissa. Näkymät olivat uskomattomat. Olo oli varmaankin samanlainen kun Rosella Titanicin etupäässä silmät kiinni kun Jack häntä siellä kannatteli ja uskotteli, että Rose lentää.

Tänään työpäivään kuuluu asiakkaiden viihdyttämisen lisäksi matka kohti jokirantaa, jossa menemme maistamaan Sevillan parhaita churroja ja suklaakastiketta työntekijöiden ja vieraiden kanssa. Myös ennen illan treenejä Chung lupasi hieroa minun jumiutuneita jalkoja, koska kokin lisäksi hän on myös valtuutettu hieroja. Aika kuluu kamalan nopeasti ja pelottaa, että tämä uskomaton matka on jo pian ohi. Tässä kaikki tällä erää. Kuullaan.

Madrid

Buenos dias! Viikonlopusta taas jokseenkin selvitty ja voi veljet miten mukavaa meillä oli! Oli ihan mahtavaa nähdä jätkiä taas pitkästä pitkästä aikaa. Nyt on naurettu, syöty hyvin, juotu, shoppailtu ja roastattu toisiamme sydäntemme kyllyydestä. Lähdin siis loppuviikosta Madridiin, jossa näin Akun, Jerryn, Ronin ja Vilin. Jerryä jäin odottamaan juna-asemalle, joka on muuten aika helkkarin iso. Asema siis, ei Jerry. Jerry on pieni mies isolla nenällä. En ollut nähnyt häntä puoleen vuoteen, koska hän lähti jo elokuussa Valenciaan vaihtoon. Taksi alle ja kohti Akun kämppää lähelle San Bernandon metro-asemaa.

Juna-asema oli hulppea.

Hotellin kanssa tulikin vähän enemmän vaikeuksia. Löysimme kyllä oven, joka luki kaikkialla, mutta kukaan ei tullut avaamaan alaovea. Hetken ihmettelyn jälkeen joku vanhempi rouvashenkilö kadun toiselta puolelta tuli meidät päästämään sisään. Pienen sähellyksen jälkeen aasialainen neiti lähti näyttämään meille huonettamme. Respasta hotellihuoneeseemme oli se kaksi kilometriä.

Söimme ihan tajuttoman hyvässä argentiinalaisessa tapas-paikassa.

Sunnuntaina olikin vuorossa matkan niin sanottu kohokohta, kun menimme katsomaan Espanjan-liigan ottelua Atletico Madrid vastaan Sevilla (yllätys yllätys). Pelin taso ei silmiä hivellyt, mutta Sevilla pelasi fiksusti ja otti Atletin vahvuudet heti kättellyssä pois. Peli päättyi 0-0. Ottelun jälkeen äkkiä Akun luota hakemaan tavarat ja matka kohti kotia oli valmis alkamaan.

Makalla kohti Estadio Vicente Calderonia.

Alkulämmittelyt käynnissä.

Stadion puolisen tuntia ennen pelin alkua. Stadion oli lopulta täpöten täynnä.

Hyvästien jälkeen siis kohti juna-asemaa, jossa oli hieman vaikeuksia löytää oikea laituri, josta juna lähtisi kohti Sevillaa. Pienten etsimisten jälkeen kuitenkin laituri löytyi. Matkalla kohti junalaituria tapahtui kummia. Näin 195 senttimetriä pitkän herrasmiehen, joka näytti älyttömän tutulta. Tajusin, että edessäni käveli mies jolla oli tilillään Espanjan paidasta maailmanmestaruus ja euroopanmestaruus, sekä seurajoukkueesta Juventuksen paidasta kaksi Italian mestaruutta. Se oli Fernando Llorente, Sevillan ykköshyökkääjä, joka oli tänään ollut pelaamassa Vicente Calderonilla Atleticoa vastaan. Hän oli saanut pienen tällin pelin aikana, joka luultavasti selittää minkä takia hän oli yksin matkalla kohti Sevillaa. Mielenkiintoisinta tässä asiassa oli se, että hän sai aivan rauhassa yksin kävellä juna-asemalla ilman, että kukaan muu kuin minä häntä sen koommin häiritsi.

Käteni hieman tärisi kuvaa otettaessa.

Ylisosiaalisuus, kurkkukipu ja matka Madridiin

Tere tere pitkästä aikaa! Viime postauksesta taitaa olla jo yli viikko. Tässä on kaikenlaista kerennyt tapahtua. Ensin voisin sanoa, että tämä on hieman hankalampaa kirjoittaa kun viimeksi, koska olen puhunut niin paljon englantia ja espanjaa, että olen alkanut ajatellakkin englanniksi. Viimeisen viikon aikana olen ollut enemmän sosiaalinen ja puhunut enemmän englantia, kuin koko aikaisemman elämäni aikana. Loppuviikosta iski kurkkukipu, jonka luulin johtuvan liiallisesta puhumisesta, mutta se taisi olla joku pöpö, joka velloo hostellin työntekijöillä.

Futsaltreenit alkoivat viime viikolla. Ensin ajattelin, että kyllähän siellä nyt on pakko pärjätä, kuitenkin espanjan kolmanneksi korkein sarjataso. Mitä vielä! Luoja miten lahjakkaita nuoria ja vanhempia pelaajia siellä on ja mikä vauhti. Ensi alkuun kielimuurinkaan takia en meinannut pysyä menossa mukana, mutta onneksi Julio-niminen kaveri puhui hyvää englantia ja tulkkasi sen minkä pystyi. Kahden treenin perusteella voin sanoa, että peli on tasokkaampaa kuin Suomen korkeimmalla sarjatasolla.

Sunnuntai oli kiireinen päivä. Käveltiin Joonatanin kanssa Trianan puolta jokirantaa pitkin noin kolmisen tuntia. Kävimme myös suuressa maailmanpyörässä, joka ei kuitenkaan ole "ihan" kuin London Eye, mutta silti käymisen arvoinen paikka.

Minä ihmeissäni Sevillan yläpuolella.

Illalla olikin kovemmat paikat. Olin nimittäin lupautunut kokkaamaan lihapullia koko hostellin väelle eli noin 20 ihmiselle. Alkukankeuksista selvittyäni Joonatanin ja Chungin avustuksella, niistä tulikin kohtalaisen hyviä, sillä minulta kyseltiin jopa niiden reseptiä. Ja lupasin jo keskiviikkona kokkailla avokadopastaa ennen kuin lähden Madridiin näkemään ystäviäni.

Otimme varman päälle ja uppopaistoimme lihapullat.

Tänään kävimme jo toisen kerran katsomassa Alcazarin palatsia, koska maanantaisin se on ilmainen ja hostellin asiakkaat haluavat lähes aina nähdä sen. Veimme myös vieraamme Alcazar-kierroksen jälkeen istuskelemaan hienoon näköalakahvilaan.

Kaunis iltainen La Catedral.

Tänään ostin myös junaliput Madridiin, koska ystäväni Aku on siellä vaihto-opiskelijana, kaverini Roni otti loman sinne täksi viikoksi, Vili tuli Ronin kanssa samalla lennolla, koska hän menee Albaceteen vaihto-opiskelemaan ensi viikolla ja Jerry tulee Valenciasta, jossa hän on myös vaihdossa. Juna on luotijuna, koska Madridista Sevillaan on matkaa saman verran, kuin Turusta Pietariin ja se on siellä kahdessa ja puolessa tunnissa! Varasin tietysti ikkunapaikan. Palaillaan asiaan ja terveisiä lumiseen Suomeen!

Mundoseguros Triana FS

Viikonlopusta selvitty hienosti. Ensin hyvä uutinen, joka ei sinänsä liity kouluun mitenkään. Huomenna pääsen ensimmäistä kertaa treenaamaan Espanjan Segunda B (Espanjan kolmanneksi korkein sarjataso) joukkueen kanssa. Joukkueen nimi on Mundoseguros Triana FS ja kuten nimestä käy ilmi niin se on Trianan kaupunginosasta. Joukkueesta en muuta tiedä mitään muuta kuin muutaman YouTube-videon verran. Taso saattaa olla vähän jopa tasokkaampaa kuin Suomen Futsal-Liigassa. Huomenna selviää lisää ja katsotaan pysynkö espanjalaisten perässä vai heitetäänkö minut samantien ulos joukkueesta.

Tämä joki minun tulee ylittää päästäkseni hallille.

Viikonloppuna rankan työviikon jälkeen varattiin Joonatanin ja ruotsalaisen Larsin kanssa liput Sevilla FC - Athletic Bilbaon väliseen La Liga-otteluun. Stadion oli lähes täynnä (n. 42 500 katsojaa), tunnelma oli mahtava ja ihmiset elivät pelissä mukana aina katsomossa asti. Peli päättyikin Sevillan 2-0 voittoon, kun ranskalainen Kevin Grameiro teki molemmat maalit.

Meillä oli hyvät paikat pääkatsomon neljänneltä riviltä.

Katsomo alkaa täyttyä ennen pelin alkua.

Sunnuntainakin paiskittiin töitä ja oltiin koko päivä sisällä, koska satoi vettä. Tänään oli aikainen herätys ja tuotiin aamukahvit ja -teet pöytään ja rupateltiin ihmisten kanssa, jonka jälkeen lähdettiin turistipisteelle, jossa kyselimme viikon "vinkit" mihin mennä ja minne pääsee ilmaiseksi minäkin päivänä. Kahden jälkeen oli myös työnantajan ja työntekijöiden välinen lounas-palaveri, jossa syötiin Chungin valmistamia kevätrullia.

Päästiinhän tänään myös käymään maailmankuulussa Alcázarissa, joka on alunperin Maurien linnoitus aina 1300-luvulta asti. Palatsi oli suuri ja ylväs puutarhoineen ja kauniine rakennuksineen. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Kuullaan taas!

Taustalla La Catedral.